sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Kansallispuku valmiina!


Viimeinen ohjattu kerta kansallispuvun ompelua oli 134. Silloin aika meni oikeastaan enää viimeistelyyn ja pukeutumisohjeitten kertaamiseen.

Tässä kuvia tykkimyssystä, johon olen erityisen tyytyväinen. Se on kuin karkki! Tässä vielä ilman rusettinauhaa.


Tässä kuvassa näkyy, kuinka solmimisnauhat solmitaan. Pinni mukaan ja sitten tukkaan kiinni.

Saimme kuvattua videolle, kuinka Sulkavan puvun tykkimyssy puetaan päälle. Mutta tiedosto on niin iso, ettei sitä pysty lataamaan tähän. Ensimmäisiä kertoja puettaessa siihen täytyy varata ainakin puoli tuntia aikaa. Myöhemmin se saattaa onnistua 10 minuutissa. Tässä kuva oman pukuni tykkimyssyn pukemisesta.



Viimeisimpänä työvaiheena ompelin liiviin hakaset, pyöritin nyörit ja ompelin salvat liivin körtteihin.

Kesätekemisiksi jäi vielä alushame, jonka aioin tehdä vanhasta lakanasta tai pöytäliinasta.

Kansallispuvun teko oli mielenkiintoinen urakka, eikä sittenkään niin kovin raskas. Hartiajumppaa se toisin olisi vaatinut enemmän.


Materiaalikustannukset tekivät yhteensä n. 230€ ja kurssimaksu n. 140€. Lisäksi kuluja toivat neulat ja ompelulangat, joita minulla oli entuudestaan. Kansallispuvun restauroinnin hinnaksi tuli siis alle 400€. Puvusta jäi vanhaa hamekangas ja tasku, jotka tosin pestiin. Korua ei myöskään uusittu.

Pusero ja hame tulee vielä tärkätä ennen käyttöä. Tärkki on omanlaista jauhetärkkiä. Ei siis sitä suihkutettavaa.

Onnittelut sinulle Pirjo jo etukäteen täyttäessäsi 40 vuotta. Nyt on juhlapuku valmis ja pukeutumisongelmat menneen ajan ongelmia.

tiistai 25. maaliskuuta 2008

Tykkimyssystä

Myssyn silkin sauma höyrytettiin varovasti auki. Kuitukangas irroitettiin tyllistä. Tämä olikin vähän huonolaatuista kuitukangasta, koska se tarttui pitsikuvioon kiinni ja kynänjälki sottasi sormia. Eli seuraavan kerran pitää ostaa toisenlainen kertakäyttötyynyliina.

Sovitin silkkiä myssyn kopan päälle ja keskitakasumaa pitää vielä kokonaisuudessaan oikaista, jotta se sattuisi paremmin kopan päälle..

Pitsi ommeltiin tylliin aivimalla. Kaarissa sitä syötettiin niin, että pitsi poimuttuu. Kun nyplätty pitsi oli ommeltu tylliin, pestiin koko systeemi pesupussissa 60 asteen pesuohjelmalla.

Liivin teosta





1. Liivin saumat silitettiin auki ja sitten liivin reunat neulattiin ja harsittiin.

2. Vuori kiinnitettiin alapuolen saumavaraan jälkipistoilla ommeljuovaa pitkin.

3. Reunat käännetään nuppineulojen kanssa. Olat jätetään vielä auki.

4. Reunat ommellaan sinisellä/mustalla langalla niin, että etupuolella näkyy kuoppa tai pieni pisto. Varataan tilaa muotolaskoksille.

Liivi sovitettiin ja saatin tarkistettua olan pituus ja muotolaskosten paikka. Enää muutama pisto ja liivi on kasassa. Nyöri + kiinnikkeett puuttuvat vielä.

Paita valmiina

Paitaan ei tarvinnut ommella enää kuin kaksi salpaa korun kohdalle noin kaksi senttiä pääntien reunan alapuolelle. Kuva tässä. Pitää kysyä vielä tarkat silitysohjeet.


maanantai 3. maaliskuuta 2008

Alkaa valmistua

Sain hameen valmiiksi. Ompelin helman ja sitten nyörit ja salvat vyötärökaitaleeseen. Voit ottaa sen jo kotiin. Hameeseen ei ommella lenksuja, joten sitä pitäisi säilyttää vaakatasossa tai sitten hengarin "housu"oksalla kevyesti taitettuna.

Sain myös tyllin kirjonnan valmiiksi. Ensi kerralla saan varmaan ohjeet myssyn varsinaiseen kokoamiseen.

Ompelin myös liivin takasaumat yhteen. Aluksi tuli vähän purkuhommia, kun ompelin väärät reunat yhteen, mutta onneksi pisto ei ollut kovin pientä.

Nyt ompelen vielä liivin vuorikankaan saumat yhteen. Jää vielä reunojen saumavaran silitys. Ja sitten taas pitää kysyä lisäohjeita.

Näyttää siltä, että nämä vaiheet ovat jo aika nopeatekoisia.

Viimeistelen vielä ennen seuraavaa kertaa paidan rannekkeet ja ompelen viimein alisen ja ylisen yhteen. Sitten jää enää korun salvan ompelu. - Ja paita on valmis.

sunnuntai 17. helmikuuta 2008

Helmikuun kirjonnat

Lisäys edelliseen viestiin. Paidan ylinen ja alinen voivat olla erikokoisia. Niitä syötetään sitten ommellessa sopiviksi. Eli purin turhaan....

Tässä välissä ompelin lisäksi tykkimyssyn kirjontaa. Aina pari-kolme säettä illassaan. Lisäksi sain ommeltua hameen sivusaumat ja vyötärökaitaleen. Helma on vielä ompelematta.

Kiva, että pääsit sovittamaan liiviä 14.2. Toiminta onkin jatkunut nyt uudella innolla.

Sain tykkimyssyn kirjonnan valmiiksi. Kohdistin kuviot tarkasta vastakkain ja ompelin pienillä etupistoilla keskisaumasta myssyn puolikkaat yhteen. En vaan vielä uskalla avata pakettia!






Seuraavaksi ompelin villavatiinin koppaan ja sitten sen päälle välisilkin.








Korvat jätetään irrallisiksi ja ommellaan sitten myöhemmin muotoonsa. Aiemmin ompelin kopan taakse kaksi pellavanyöriä.






Liiviin ei tule liivinluita vaan liivi saadaan muotoonsa ompelemalla kankaan ja vuoren väliin pellavakankaasta tukikangasta. Tukikangas ommellaan liiviin kiinni pikeeraamalla.



Nyt on siis vuorossa liivin ompelua ja myssyn tyllin kuviointia. Se tapahtuu kirjomalla puuvillalankaa tylliin. Piirretty kuvio on kuitukankaalla tyllin alapuolella. Pieniä etupistoja vaan kuvion mukaan. Tylli tulee kopan eteen ja siihen lisätään vielä nyplätty pitsi reunaan.

sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Tykkimyssyn puolikas

On pitänyt pitää taukoa joulukiireiden takia, mutta nyt taas on ollut aikaa pakertaa kansallispukua.

Paidan ylinen ja alinen olivat valmiit kiinnitettäviksi yhteen, mutta jokin laskuvirhe on tapahtunut, sillä alinen oli ympärysmitaltaan noin 5 cm liian iso, joten yksi sauma pitää purkaa ja ommella uudestaan, jotta osat voidaan ommella yhteen. Paidan ei tarvitse nyt ollakaan valmiina 18. tammikuuta sovitettavaksi, joten ei mitään hätää.

Tykkimyssyn ketjupistokirjontaa olen tehnyt sitäkin enemmän. Ja eilen sain toisen puolikkaan valmiiksi.